Motivaatio koulua kohtaan on kadonnut jonnekin. En enää jaksa opiskella niinkuin ennen. Teen sitä nykyään väkisin, mutta koulumenestys on kääntynyt laskuun. Siinä samalla mun itsetuntoni on kääntynyt laskuun, sitä voitte etsiä mun kenkien pohjista. Itken joka ilta ja aamulla tuoreet viiltojäljet hiertää farkkuja vasten kun kävelen kouluun. Mä pelkään, että mä epäonnistun kohta koulun suhteen kokonaan, ja lopulta todistuksessa komeilee seiskoja. Kasi on mulle jo maailmanloppu. Miten mä onnistuin taas pilaamaan elämäni? Kaikki hokee ettei koulu saa olla koko elämä, voisko joku iskostaa sen mun päähän jotenkin?
Terveystarkastukset alkoi. En oo saanut vielä aikaa, mutta kai se sieltä joskus tulee. Mä en halua sinne, mua pelottaa. Kaduttaa, kun ahdistuksissani tartuin partaveitseen ja katsoin, kun verivanat kastelivat jalan punertavaksi. Ja kun paino mitataan, terkkari näkee ne viillot. Toisaalta mä haluun että se näkee ja kaikki tajuu että mä en jaksa enää elää, mutta toisaalta mietin miten se vaikuttaa perheeseen, kavereihin ja kaikkiin muihinkin. Niillä on ihan muitakin ongelmia kun miettiä mun hyvinvointia.
Joskus mä haluun vaan luovuttaa.
joskus mäkin olen miettinyt että mitä väliä sillä on jos kaikki saa tietää, mutta ei kannata hätiköidä semmosen asian kanssa koska se ei oikeesti tunnu kivalta kun esim sun perheenjäsenesi saa tietää vaikka ihan vahingossa.
VastaaPoistaehkä yksi syy miksi sua ahdistaa on just tuo koulu.kukaan ei ole täydellinen siinä ja kaikilla on niitä huonoja kausia sen suhteen, numeroissa ja motivaatiossa.sä olet vain ihminen, muista se.
voimia!