Not Every Man Really Lives

Mä Haluun Päästä Irti

2012-01-23T17:24:00.000+02:00

Esiin
Mun sisälläni pyhä sota
Mieleni ja minä
Ne siellä yhteen ottaa
Esiin
Mä en haluu enää kuulla sun juttuja
Et enää vääristä mun todellisuutta
En enää kuuntele sua
Esiin
Mä haluan tajuta mikä on oikeesti hyvää
Ja mikä vaan tuntuu hyvält
Mä haluun päästä irti

Kaiken pahan alku ja juuri

Sun tyytyväisenä pitäminen ollu mun duuni

Aikas sä siinä huusit

Mut kato ku mä laitan sun suus kiinni

Käännän itseni suuntaa

Hiljaa aijon itseni muuttaa

En sinua enää vaalia aijo

Sun sijasta palvelen kaikkia muita

Koeviikko alkaa torstaina ja perfektionistipuoleni yrittää ottaa vallan ja aiheuttaa mulle taas ahdistusta. Mutta mä taistelen sitä vastaan niin hyvin ku osaan. Mä en anna sen voittaa nyt.

Vaikka oikeesti mua ahdistaa ihan vitusti.

Don't Scream, There Are So Many Roads Left

2012-01-13T17:30:00.000+02:00

Kävin hakemassa sen lähetteen psykologille toissapäivänä. Tänään oli eka tapaaminen. Ensin mua nauratti. Ja sitten mua itketti. Ja sitten mä itkin. Istuin vessassa vartin ennen kun mä menin tunnille.

What You Have Now Is A World Of Pain

2012-01-10T20:08:00.000+02:00

Ajattelin kertoa teille vähän mun menneisyydestä. Elikkäs tylsä elämänkerta - postaus.

Olin varmaan todella ärsyttävä lapsi. Halusin aina saada kaiken, enkä osannut päättää mitään. Siis yhtään mitään. Enkä halunnut heittää mitään ikinä pois. Itkin, jos äiti heitti lelujani roskakoriin. Nyttemmin sitä ajattelee, kuinka tyhmä ja ärsyttävä onkaan ollut. Koulunkäynti on aina ollut minulla erinomaista, oikeastaan numeroni ovat aina vain kasvaneet kun olen siirtynyt luokalta ylemmälle. Siitä tämä perfektionismini kai sai alkunsa, luulisin. Koulunkäynti vaikeutui, mutta halusin silti olla hyvä, täydellinen. Porukat ei ole koskaan vaatineet minulta täydellisyyttä, sen olen aina itse tehnyt. Koulu ahdisti minua sairaasti. Masentumisestani on kaiketi vuosi tai pari, en oikeastaan ole täysin varma missä vaiheessa masennuin, tai edes huomasin sen. Se hiipi jotenkin nurkan takaa. Yksi päivä katsoin itseäni peilistä ja tajusin kuinka läski olen. Olen aina ollut hoikka, en ole varma olinko enää. Se sai minun haluni lopettaa syömisen heräämään. Siitä se sitten lähti. Tuhannet epäonnistumiset laihduttamisessa ja koulunkäynnin vaikeutuminen ruokki masennustani. En enää jaksanut tehdä mitään, en jaksa vieläkään.

Sosiaalinen olen ollut lapsena, juoksin kavereiden kanssa ulkona ja minulla oli laumoittain kavereita. Yläasteella kai loppui se ulkona roikkuminen kavereiden kanssa, kun kasvettiin vähän eri suuntiin. Musta tuntuu että olin aika ärsyttävä ystäväkin. Minulla oli eräs "paras kaveri" joka sattumanvaraisesti haukkui minua, sitten oli taas niin mukava ja sitten sanoi minulle ettei halua olla kanssani. Hän kontrolloi minua täydellisesti, enkä ikinä sanonut vastaan. En ikinä. Ja se kaduttaa minua. Vieläkin. No, joka tapauksessa kun kavereiden kanssa en enää ollut vapaa-ajalla, koulu sai kaiken huomioni. Olihan minulla kavereita koulussa, on yhä, mutta kenenkään kanssa en ole ulkona, niinkuin kaikki muut. Musta tuntuu, että en sovi niihin porukoihin, jotka ryyppää viikonloppuisin. Olen ihan erilainen kuin ne.

Herkkä olen aina ollut, itkenyt paljon. Lapsena ehkä enemmän fyysisestä kivusta kuin henkisestä, mutta iän karttuessa tajusin, että henkinen kipu on paljon pahempi asia kuin fyysinen kipu. Suorasta kiusaamisesta en puhuisi, mutta tapahtui sitä jollakin tasolla. Haukkumista, vihaisia katseita. Ne sanat pisti eniten. Kyllä mä näin niistä, että ne ei pitänyt musta. Taas yksi osasyyllinen masennukseeni. Ne kaikki on varmaan jo unohtanut mut, mutta mä en todellakaan ole unohtanut niitä. Aina kun nään jossain kadulla sattumanvaraisesti jonkun niistä, mä vain haluaisin ampua niitä päähän.

Mulle on sanottu, että mä olen liian kiva ja herkkä elämään tässä maailmassa. Jotenkin mä kai alitajuisesti kasvatin jonkun kuoren ympärilleni ja nyt mä olen tällainen. En saisi syyttää muita ongelmistani, mutta mä haluan niin. Se on paljon helpompaa kuin yrittää etsiä jotain syytä itsessään. Se kuori on aika kova, mutta sisällä mä olen yhä se sama herkkä ihminen. Eräs kaverini yllättyi kun kerroin, että itkin eilen. Se katto mua kummastuneena ja kysyi, miten mä voin itkeä. Mä en näytä ihmiseltä joka vois itkeä. Ehkä se kuori on liian kova. Mä olen varma, että se ei uskoisi jos mä kertoisin sille, että itken joka ilta.

Mä haluaisin sanoa, että mua ei kiinnosta mitä ihmiset sanoo tai ajattelee, mutta mä en voi sille mitään, että mä huomioin ne kaikkein paskimmatkin kommentit. Ne juuri parhaiten, aina. Mä en ole ikinä kestänyt kritiikkiä, tän perfektionismin takia.

Ensimmäisen kerran viiltelin kai kaks vuotta sitten...? Vittu, siitä on niin kauan etten muista enää milloin se oli. Mutta mä muistan sen tilanteen. Mä tulen aina muistamaan sen.

Ja nyt mä lopetan ennen kuin mä alan itkemään. Kiitos että sain vuodattaa.

Be Careful What You're Wishing For

2012-01-08T16:44:00.000+02:00

Nyt luen.

Puolen tunnin päästä:
Nyt luen.

Puolen tunnin päästä:
Nyt mä vittu luen!

Illalla:
Olis pitänyt lukea...

Ahdistaa taas vitusti vaihteeksi. Heittäydyin lomalla laiskaksi enkä jaksanut päivitellä blogia sitten joulun jälkeen. Elikkä tässä tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus. En olisi halunnut sen olevan näin angstinen, mutta kai mun elämäni jokainen päivä on nykyään sellanen. Loma oli joka tapauksessa ihan mukava, uuden vuodenkin vietin kahden ihanan ystäväni kanssa. Sen jälkeen oli kyllä tosi ontto olo.

Mä en voi lopettaa koulun ajattelemista.

Mun on kai pakko mennä sinne psykologille.

It's Easy Enough To Find Someone Who Looks Down On You

2011-12-26T13:49:00.002+02:00

♫ ~ TDG - Someone Who Cares

Mä toivoisin että mulla olis joku, jota pitää kädestä. Joku, joka halais mua ja kuiskais mun korvaan, että kaikki on hyvin. Joku, jonka kanssa nauraa ja itkeä. Joku, jonka kanssa katsella tähtiä. Joku, joka kertois mulle että mä olen ainutlaatuinen. Joku, jonka vierestä mä voisin herätä joka aamu. Joku, jonka kanssa puhua ihan kaikesta mitä mieleen tulee. Joku, jolle mä voisin vuodattaa suruni. Joku, joka parantaisi mun henkiset haavat.

Mä en muista, milloin mua on viimeks halattu.

Hymyilen Huomenna, Vedän Kuolemaa Turpaan

2011-12-24T09:51:00.002+02:00

Hyvää joulua kaikille lukijoille ♥

Päätin, että unohdan ahdistuksen ja koulun näin joulun ajaksi, nautin vain hyvästä ruoasta, perheen seurasta ja lahjoista. Katselen ulkona leijailevia lumihiutaleita ja yritän tosissani hymyillä.

Toivottavasti teille tulee mukava joulu.

Every Second That I Waste Is More Than I Can Take

2011-12-17T23:42:00.000+02:00

To perfectionistself:

Can't you see that you're smothering me?
Holding too tightly, afraid to lose control
'Cause everything that you thought I would be
Has fallen apart right in front of you

Mulla oli se terveystarkastus. Viiltoja terveydenhoitaja ei nähnyt. Onneksi. Mutta me puhuttiin mun koulunkäynnistä ja kun se kysyi, ahdistaako se mua, mun piti purra huulta. Ja lopulta kerroin sille totuuden. Kyllä, se ahdistaa tosi paljon. Mä sanoin jotain perfektionismistani ja yritin olla itkemättä. Onnistuin. Se suositteli mulle, että voisin käydä puhumassa koulupsykologille. Ei se mua painostanut, sano vain että jos mä koen sen tarpeelliseksi niin voin pyytää siltä lähetteen vaikka joulun jälkeen. Ja musta tuntu kuin mä olisin joku sekopää. Se sano että ei se ole mikään häpeä, se koulupsykologi on auttanut ennenkin mun kaltaisia tyyppejä. Sit se kysy nukunko mä tarpeeks ja sanoin että väsyttää aika paljon, en saa unta iltasin. Sit se alko puhumaan jotain siitä, että asiat pyörii päässä ja vaivaa eikä sit saa unta. Siis osaako se lukea ajatuksia? Syömisestäni valehtelin. Joo en koe olevani ylipainoinen, joo syön ihan normaalisti, joo sitä ja joo tätä.

Mut mulla ei ole mitään havaintoa mitä teen sen psykologijutun kanssa. Olihan mun pakko kertoa porukoille että se suositteli psykologia. Äiti kysy ahdistaako mua se koulunkäynti niin paljon. Siis mitä vittua, ooksä sokee? Joo. Äiti ja isä sano, että yritän vaan lukee vähemmän ja olla murehtimatta ja ei se niitä haittaa jos mä saan jokun kasin. Yäk kasi. Mä sanoin niille, että mä en vaan yksinkertasesti pysty olla murehtimatta tai lukematta ja että niiden mielipide mun koulunkäynnistä ei vaikuta mun ajatuksiin, mua itteeni haittaa jos mä saan kasin enkä mä voi tehä sille mitään. No sit ne sano että jos sä haluut niin voit hakea sen lähetteen sinne psykologille.

Oon aika hukassa tän jutun kanssa nyt. Mä en usko että pääsen tän jutun yli yksin, mulla on ollu tää sama ongelma jo ties kuinka kauan mä muistan. Toisaalta ajatus psykologista pelottaa. Mitäköhän kaverit sanoo? Ootsä joku hullu vai? Siis joo kyllähän ne on huomannu mun ahdistuksen, niitä varmaan enemmänki ihmetyttäis jos en olis ahdistunut. Nojaa, onhan mulla tässä aikaa miettiä näitä juttuja läpi.

Yes I've Lost My Mind

2011-12-10T23:48:00.000+02:00

Miksi ihmisten sanat satuttaa, vaikka tiedän, ettei ne ole tarkoitettu mulle, ainakaan yksin mulle? Musta tuntuu että ihmiset vihaa mua, mä en tiedä minkä takia. Ehkäpä se on jokin jännä tiedostamaton ihmiö, joka johtuu siitä että mä vihaan itseäni. Kuuntelen musiikkia, jossa suunnilleen näytetään persettä maailmalle ja ollaan mitä halutaan ilman että edes välitetään mitä susta puhutaan, mutta eipä se paljon paranna mun oloa. Tuntuu vain siltä, että jos kuolisin pois, kukaan ei välittäsi. Vaikka tiedän, että kai mua jäätäisiin kaipaamaan, ainakin jokunen henkilö.

Pohdin vieläkin koearvosanoja. Huonoin oli 8 puol, enkä pysty nukkumaan sen takia. Kurssiarvosana pyöristyi kyllä ysiin, mikä on hyvä juttu. Fysiikasta sain ysin arvosanaksi ja näin jotain hullua unta että sainkin kokeesta nelosen. Fuck my life, yhet hyppii riemusta jos ne saa edes kasin, mikä vittu mua vaivaa? Kaks ysiä, loput on kymppejä. Vois luulla että se on hyvä juttu, loistavaa. Mutta ei mulle. Mä ruoskin itteäni sen takia. Pitää olla täydellinen, täydellinen, täydellinen. Pakko parantaa vielä vähän.

Vanhat viillot sai kavereita. Itsemurha kuulostaa paremmalta kuin ikinä.

All the things she said, all the things she said
Running through my head, running through my head, running through my head
This is not enough

Eskapisti, Pessimisti, Realisti

2011-12-05T12:56:00.000+02:00

Mä näin unta yhdestä tyypistä. Se ei oo sellanen kiva tyyppi, se on kamala tyyppi. Se sama tyyppi on ollut mun unissani ennenkin. Se sama tyyppi kiusas mua yläasteella. Tai ei suoranaisesti, mutta kyllä mä ymmärsin aina sen puheesta ja katseesta että se vihasi ja halveksia mua. Vaikka mä oon jo päässyt pois siitä laitoksesta, se tyyppi jotenkin pääsee mun uneen. Sigmund Freud sano, että unet on portti tiedostamattomaan mieleen. Mun tiedostamattomassa mielessä on siis kiusaajia, huonoja koenumeroita ja myöhästymisiä tärkeistä paikoista.

Musta tuntuu että mä en halua enää edes nukkua, se ei auta mua enää pakenemaan tästä maailmasta. Päin vastoin, mä näen unta asioista jotka mua ahdistaa ja aamulla herätessä ahdistaa. Onneks on vielä unelmointi, sillä mä täytän päiväni nykyään. Kirjat, taide, elokuvat, mielikuvitus. Pääni sisällä mulla on oma pieni maailma, jossa mä elän. Mä oon jo lapsesta asti eläny jonkin sortin omassa maailmassani pääni sisällä. Mä aina kuvittelin että se on jotenkin outoa puhua mielikuvitushenkilöille, joten en mä koskaan niistä kertonut kenellekään. Mä puhun yhä mielikuvitushenkilöille, vaikka ne henkilöt on vähän muuttunu tässä vuosien aikana. Enkä mä vieläkään ole kertonut niistä kenellekään.

Elän Opiskellakseni

2011-11-20T12:31:00.001+02:00

Toinen koeviikko alkoi perjantaina kemian kokeella. Olin tietysti, kuten aina, lukenut aivan hulluna. (Vihaan tätä perfektionismia, miksen voi olla normaali?) Joka tapauksessa, kaipa se meni hyvin. Mallivastauksia en edes uskaltanut katsoa. Viikonloppu on taas kulunut sängyssä istuessa kaikki mahdolliset koulukirjat sylissä ja olen hukuttanut itseni kyyneliin. En enää edes jaksa keskittyä lukemiseen, ahdistus iski kulman takaa, rikkoi turvallisen häkkini jossa istuin, repi kalterit rikki ja imaisi minut mustaan pilveensä.

Kuvis ahdistaa minua ihan helvetisti. En oikeasti ymmärrä mikä siinä on, minua vain pelottaa etten saa kaikkia töitäni tehtyä ja joudun käymään koko kurssin uudelleen. Olen jo siitä asti kun osasin pitää kynää kädessäni piirtänyt paljon, piirrän yhä. Jotenkin kaikki varmaan odottaa, että kun olen näin taiteellinen ihminen niin pidän kuviksesta, mutta en oikeasti pidä siitä. Yhtään. Vihaan sitä ainetta yli kaiken. Kaiken lisäksi meillä on kuva-analyysikoe siitäkin.

Kuviksen, ruotsin, fysiikan, historian, psykan (yäk) ja lauantaina vielä matikan koe. Tuskan täytteinen viikko edessä. Kun pääsen lauantaina kotiin, tyhjennän pääni ja piirrän niin paljon kuin sielu sietää. Ja yritän jo ehkä rentoutua vähän, kun joululomakin on tulossa kohta. Täytyy aloittaa jo nyt, sen lyhyen loman aikana en ehdi muuten rentoutua yhtään.

Kadottanutko Olen Todellisuuden Tajun?

2011-11-10T17:12:00.001+02:00

Olen pari viime päivää paennut pääni sisään, mielikuvitukseen, kirjoihin, lehtiin, kuviin, musikkiin, elokuviin ja sarjoihin, eskapisti kun olen. Olo on ollut aika turta, en enää ole edes jaksanut välittää koulusta, mikään ei enää herätä tunteitani eloon. En enää tiedosta, missä menen ja mitä tapahtuu. Kyselen jatkuvasti, mikä päivä on ja paljonko kello on. Yritin jopa itkeä väkisin, mutta en enää osaa. Mitä minulle on tapahtumassa?

Niin Hukassa

2011-11-06T18:15:00.000+02:00

Motivaatio koulua kohtaan on kadonnut jonnekin. En enää jaksa opiskella niinkuin ennen. Teen sitä nykyään väkisin, mutta koulumenestys on kääntynyt laskuun. Siinä samalla mun itsetuntoni on kääntynyt laskuun, sitä voitte etsiä mun kenkien pohjista. Itken joka ilta ja aamulla tuoreet viiltojäljet hiertää farkkuja vasten kun kävelen kouluun. Mä pelkään, että mä epäonnistun kohta koulun suhteen kokonaan, ja lopulta todistuksessa komeilee seiskoja. Kasi on mulle jo maailmanloppu. Miten mä onnistuin taas pilaamaan elämäni? Kaikki hokee ettei koulu saa olla koko elämä, voisko joku iskostaa sen mun päähän jotenkin?

Terveystarkastukset alkoi. En oo saanut vielä aikaa, mutta kai se sieltä joskus tulee. Mä en halua sinne, mua pelottaa. Kaduttaa, kun ahdistuksissani tartuin partaveitseen ja katsoin, kun verivanat kastelivat jalan punertavaksi. Ja kun paino mitataan, terkkari näkee ne viillot. Toisaalta mä haluun että se näkee ja kaikki tajuu että mä en jaksa enää elää, mutta toisaalta mietin miten se vaikuttaa perheeseen, kavereihin ja kaikkiin muihinkin. Niillä on ihan muitakin ongelmia kun miettiä mun hyvinvointia.

~~Joskus~~ mä haluun vaan luovuttaa.

Pain, Pain, Go Away

2011-10-25T02:55:00.000+03:00

Kello on puol kolme aamuyöllä ja istun parvekkeella, tärisen kylmästä, tupakka toisessa kädessä ja sytkäri toisessa. Tuijotan taivasta, jonka kaupungin valot on onnistunut värjäämään punaiseksi. Nälkä kourii vatsaa, sattuu saatanasti. Ennen kuin menen sisään, toivon, että iskä ei herää kun ovi loksahtaa kiinni. Kuorsaus jatkuu. Turvassa. Hiivin takaisin omaan huoneeseen ja vilkaisen keittiöön. Ei ruokaa nyt. Hyppään lämpimän peiton alle ja päätän, että unohdan kaiken ja käyn nukkumaan. Turha toivo, ei onnistu. En saa unta, mieltä painaa useampi kuin yksi asia. Edessä on uneton yö, ja päivän makaan sängyssä. Tylsä loma. Tosin mun elämä on muutenkin tylsää. Mä en keksi just nyt yhtäkään asiaa, joka sais mut piristymään.

Tonight My Head Is Spinning

2011-10-23T03:10:00.000+03:00

Kello on ohittanut nukkumaanmenoaikani jo noin sata tuntia sitten, kipu on ohittanut kipukynnykseni jo noin sata vuotta sitten. Haluan nukkua mutta en osaa, oikeastaan en ole edes yrittänyt, istun vain sängyssä läppäri sylissäni, pakenen jonnekin kauas kauniiseen mielikuvitukseeni, välttelen totuutta ja yritän olla vilkuilematta pimeisiin nurkkiin jossa demonit vaanivat. Sattuu, mutta minusta tuntuu etten enää tiedä miten itkeä. Se on kai vähän sama asia naurun kanssa, jos nauraa liikaa sitä ei voi enää tehdä.

Haluan tupakkaa, mutta on liian riskikästä (onko se edes sana?) hiipiä parvekkeelle pilaamaan keuhkot, kun porukat nukkuu. Mä en halua herättää niitä ja kuulla valituksia, kun en ole vielä nukkumassa. Tänään tuli taas lisää pahoja sanoja, jotka olivat tietysti tarkoitettu vitsiksi, mutta mulla on ihan erilainen huumorintaju kuin niillä, ei ne ymmärrä että niiden vitsit on lisää verenvuodatusta ja uusia arpia.

Harkitsin taas kerran karkaamista. En kuitenkaan tee sitä. Haluan vain pois näiden ihmisten luota, muuttaa Indokiinaan, vaihtaa nimeni Ping Pongiksi ja aloittaa kaiken alusta.

Break, away from everybody
Break, away from everything
If you can't stand the way this place is
Take yourself to higher places

You Don't Like Me, I Don't Like Me Neither

2011-10-19T17:40:00.000+03:00

"Viiltely on vaa huomionkerjäämistä varten."
"Ai mitenni?"
"No siis eihän kukaa tahallaa haluu ittellee tehä sellasii haavoja, sehän on vaa sitä varten et mennää sit itkee kavereille et elämä on paskaa."
"No nii, pissikset tekee tollee. Voihan sitä viiltää vaikka nilkkoihin ettei kukaa saa tietää."
"Emmä ymmärrä miks pitäis viiltää nilkkoihin, kaikki viiltelijät on vaa huomionkerjääjiä nii miksei suoraa viiltele ranteisii."
"Sinähän sen tiiät."

Teki mieli näyttää sille omia viiltojälkiä. "Kato näitä, miks mä en tullu itkee sulle ku tein nää? Miks sä luulet et mä viiltelen itteeni kylkee? No vittu sen takii ku en haluu et kukaa saa tietää!" Silti mä aina haluan että joku sais tietää ja pelastais mut itteltäni.

Muutenki on ollu kamala päivä, tosin se nyt ei ollut mitään uutta.

Huomasin ihastukseni juttelevan eräälle tytölle, ja näytti todellakin nauttivan keskustelusta. Se on katellu mua välillä ja näyttänyt vähän kiinnostuksen merkkejä, mutta kai sitten kuvittelin kaiken. Tai ehkä mä olen vain liian mustasukkainen ihminen. Tai sitten rakkautta ei ole tarkoitettu mulle.

En osaa enää laihtuakaan, joka ikinen päivä, virhe, sana, ajatus ja katse vie voimat ja saa mut haluamaan kuolemaa yhä kiivaammin. Kunpa en osaisi enää hengittää.

Sairas Ja Syntinen

2011-10-16T19:58:00.000+03:00

Taas on yksi viikonloppu ohi ja mulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten helvetissä se on mennyt näin nopeasti. Mä tuskin edes muistan mitä mä olen tehnyt. Joo söin mä, hoen äidille kun se kysyy. Vale. Kyl mä teen sen kohta. Vale. Hyvin menee. Vale. Jos en tuntis itseäni paremmin, luulisin että mulla on mytomania.

Mä katon sitä kateellisena. Se on kaikkea mitä mä en ole; kaunis, viisas, laiha, suosittu, hyvä ihminen. Vedän syvään henkeä. Kateusonkuolemansyntikateusonkuolemansyntikateusonkuolemansynti. Ihan sama, vittu mä vihaan sitä!

Nyt kun näihin kuolemansynteihin päästiin. Vittu mä vihaan tätä vittu mä tapan kaikki, kuolemansynti. En nyt jaksais teen sen joskus, kuolemansynti. Mä haluun kaikenhetinyt, kuolemansynti. En jaksais syödä enää mut syön kuitenkin, kuolemansynti.

Mikäli tämä ensiperjantain maailmanloppu tuleekin, mä siis joudun helvettiin. Kuinka paljon pahempi se on verrattuna tähän maanpäälliseen helvettiin, jota mä elän just nyt?

I Can't Change The Station

2011-10-01T18:46:00.000+03:00

Kuinka kauan siitä on kun viimeksi kirjoitin, kaksi viikkoa? Joskus toivon, että kellon voisi pysäyttää, jotta ehtisi tehdä kaiken.

Koeviikko oli ja meni, selvisin aika hyvin mielestäni. Mielenterveydestäni en niinkään tiedä. Toistaiseksi olen saanut vain matikan kokeen takaisin. Olisin halunnut elää vielä hetken siinä epätoivoisuudessa, ilman ahdistusta ja murhetta sen numeron takia. Mutta sain paljon paremman numeron kuin odotin, ja vielä pitkästä matikasta. Meinasin uhmata painovoimaa ja leijua pilviin.

Syömisestä en uskalla edes puhua. Koeviikolla unohdin syödä, oikeasti, oli liikaa tekemistä (todellakin liikaa, pääni meinasi räjähtää siitä lukemisesta) ja unenpöppörössä aamulla ei edes tehnyt mieli ruokaa. Mutta entä kun se loppui? Söin liikaa. Enkä ole edes jaksanut laskea kaloreita. Ja kun ranskalaisia mussuttaessani telkkarin ääressä tajusin että vatsani on täynnä, halusin heittää sen lautasen seinään. En muista milloin liikuin viimeksi, tein vatsalihaksia tai juoksin.

Aamulla paino tuntui raskaalta rinnassa. Kun opiskelu on hellittänyt yhdeksi viikonlopuksi päässä on tilaa muille ajatuksille. Minä vihaan sitä.

I'm Living A Nightmare

2011-09-13T19:04:00.000+03:00

Lopeta, pysähdy, nauti.

En pysty.

Ne päivät, kun haluat itkeä nurkassa, vetää ranteet auki ja ampua kuulan kalloon.

Mä Haluun Pysähtyy, En Juosta Kilpaa

2011-09-07T20:50:00.000+03:00

Lihaskipu ja nälkä tuntuu hyvältä. Yhdessä ne tuntuu vielä paremmalta. Tietää, että on tehnyt jotain laihtumisen eteen.

Koeviikko lähestyy uhkaavasti. Olen kadottamassa järkeni uhkaavasti. Vai katosiko se jo? En osaa sanoa. Päivät kuluvat kirjojen edessä, potien syyllisyyttä kun en osaakaan, ja haluan itkeä. Tämä perfektionismi on kamalaa. Musta aukko joka imee sisäänsä. Sieltä ei pääse pois. Pitkä matikka aiheuttaa eniten pahaa oloa. No sä tiedät kaiken, mikset sä osais -kommentit ei auta yhtään, päin vatsoin, eikun vastoin (ajattelen vain vatsaani), ne vaan pahentaa oloa. Luulin tietäväni kaiken kaikuu päässä ja haluan paeta tilannetta.

Kävellessä sattuu, kun farkut hiertävät lantion tuoreita arpia.

Guess What I'm Feeling Today

2011-09-04T18:07:00.000+03:00

Do you ever feel like breaking down?

Do you ever feel out of place?

Like somehow you just don't belong

And no one understands you

To be hurt
To feel lost
To be left out in the dark

To be kicked
When you’re down
To feel like you’ve been pushed around

To be on the edge of breaking down
And no one’s there to save you

Are you stuck inside a world you hate?
Are you sick of everyone around?
With the big fake smiles and stupid lies
While deep inside you’re bleeding

Welcome to my life

Kuolevaa Kudosta, Pelkkänä Ruhona

2011-09-01T19:27:00.000+03:00

Tänään oli taas sellainen päivä, kun olisin vaan halunnut jäädä auton alle kun kävelin kotiin. Jo viimeisellä tunnilla purin huulta, etten itkisi. Opon sanat pyörivät päässäni ja näin kalvon silmieni edessä. Stressi - ahdistus - perfektionismi - masennus. Aloin räpyttelemään tuplasti nopeammin. Sekunnin ajan harkitsin, että juoksisin ulos luokasta.

Työt painavat päälle, mutta onneksi sain juuri kirjoitettua äidinkielen esseen loppuun. Eipä kyllä paljon helpota, niskaan kaatuu enemmän tekemistä ja pakotan itseni lukemaan.

Äiti haluaisi että puhun opon tai opettajan kanssa siitä, miten kauan teen läksyjäni. Normaalisti päivässä niihin menee kaksi tuntia, mutta kun miettii, että joinain päivinä tulee viidestä aineesta läksyjä, saatan oikeasti tehdä jopa neljä tuntia läksyjä. "Jospa ne neuvoisi vähän, ethän sä muuta ehdi tekemäänkään päivän aikana." Tuhahdin. "En mä mitään apua tarvi." Äiti on huolissaan. Miten huvittavaa olisikaan jos se saisi tietää mikä tunnemyrsky mun sisälläni myllertää.

Lauantaina joudun menemään koulun kanssa retkelle. Se liittyy yhteen kurssiin. Ei haittaa, ei tarvitse syödä ja saa ehkä ajatella jotain muutakin kuin tätä paskaa. Toisaalta en ehdi tehdä koulujuttuja, ja lopulta ahdistun kun pelkään, että reputan kaikki kurssit.

Hassua miten paljon pieni ihminen voikaan tuntea ja ajatella.

Joka Suunnalla Piraijaparvi

2011-08-21T17:31:00.000+03:00

Jälleen takana yksi viikonloppu. Kyyneliä, verta, hikeä, itkua, epätoivoa, ahdistusta, masennusta ja kuolemanhalua. Heräsin tänään ja heti mieleeni tuli koulu. Sitten halusin vain itkeä. Huomenna onkin sitten maanantai, koulupäivä. Miten kaksi päivää voi mennä niin nopeasti? Kai se menee, kun toivoo, että ei tarvitse herätä tuttuun herätyskellon ääneen taas kerran. Ehkäpä ei tarvitsekaan, ehkä en enää herää kun käyn nukkumaan tänään. Ja paskat, en minä ikinä saa mitä haluan.

[x] Sanakokeeseen lukeminen (Huomenna lisää)

[x] Matikan tehtävät

[x] Kappaleiden tehtävät

[x] Bilsan kappale

[ ] Tutkielman aihe

[ ] Kirja + Essee

Sanakoe on tiistaina, huomenna kertaan vielä sanat läpi, vaikka osaan ne jo aika hyvin. Mutta aika hyvin ei riitä. Tutkielman aihe täytyy keksiä ensviikoksi, eikä minulla ole mitään hajua mistä teen. No, ehkäpä jos kyselen mistä voisi tehdä. Ja tuo kirja pitäisi saada luettua. Jos ehdin/jaksan/viitsin aloitan sen tänään.

Pitäisi käydä ulkona vähän juoksemassa, viikonloppuna en ole liikkunut mihinkään kotoa. En ehtinyt. Suurin kysymys kuuluukin tässä: koulu vai laihdutus? En osaa vastata.

My Sickness Controls Me

2011-08-19T21:34:00.000+03:00

Siitä on taas viikko kun viimeksi kirjoitin. Rehellisesti sanottuna en ole vain ehtinyt. Lukio vie aikaa, ja koska olen perfektionisti teen paljon kauemmin töitä sen eteen kuin kukaan kaverini. He sanovat selviytyvänsä läksyistä puolessa tunnissa tai tunnissa, kun minä kärsin niiden kanssa kolme tuntia päivässä. Pääsen joka päivä neljältä ja olen kotona puoli viideltä, poltan tupakan, mahdollisesti syön (jätän sen usein väliin jos kukaan ei tajua etten ole vielä syönyt) ja sitten läksyjä, läksyjä, läksyjä. Olen valmis joskus seitsemän puoli kahdeksan maissa ja sitten katson telkkaa + mahdollisesti jonkin elokuvan. Illalla olen niin väsynyt, että en jaksa/ehdi käydä koneella ja menen nukkumaan. Nukahtamisessa menee kuitenkin kauan kun mietin liikaa ja olen aamulla yhtä väsynyt kuin illalla.

Toisinaan, joillain tunneilla, ehkä jopa unohdan kuinka kamalaa elämäni on. Mutta sitten kun kävelen kotiin ja Simple Plan huutaa korviin haluan vain itkeä. Pidättelen sitä, kunnes pääsen kotiin vessaan tai tupakalle. Iltaisin en enää kykene edes itkemään, makaan vain sängyssä ja tuijotan kattoa.

Tänä viikonloppuna joudun lukemaan kirjan ja tekemään siitä esseen, tekemään kahdesta kappaleesta tehtävät, keksittävä aihe tutkielmaan, tehdä matikan tehtäviä, lukea sanakokeeseen ja kerrata yksi bilsan kappale. Ruotsin opettaja sanoi, että pitäkää rentouttava viikonloppu.

Btw, tällä blogilla on 2 lukijaa. Kiitos siitä teille ♥

Do You Ever Feel Like Breaking Down?

2011-08-11T14:28:00.000+03:00

Koulu alkoi tänään. Eilen illalla kun olin käynyt nukkumaan, olin juuri rentoutumassa, kunnes ahdistus iski. Mitä jos en pääsekään, mitä jos ne heittää minut pihalle, mitä jos minulla on väärät kirjat, mitä jos kukaan ei pidä minusta, mitä jos kaikki ajattelee että olen ruma ja lihava, mitä jos mitä jos mitä jos... Yritin rauhoitella itseäni, kävin tupakalla ja sitten laskin lampaita. Pääsin kahteensataanviiteen kunnes sekosin ja yritin taas nukahtaa. Onnistuihan se loppujen lopulta, kun kello oli jotain kahdentoista ja yhden väliltä.

Kun olin syömässä parin kaverin ja tutun kanssa, he ottivat vain vähän ruokaa. Olin helvetin nälkäinen, aamupala jäi välistä stressaamisen takia, joten söin paljon, liikaa. Muut olivat jo syöneet ja odottivat minua kun söin. Ruoka ei tahtonut mennä alas, tuntui takertuvan kurkkuun. Pakotin sen silti alas ja ajattelin, että ne kuvittelee minun olevan joku idiootti, joka ajattelee vain ruokaa.

Ajattelin että tupakointini häiritsee opiskelua, jos tulee kamalat niksat kesken päivän, alkaa vituttamaan ja ärähtelen kaikille. Tänään tosin en ehtinyt ajatella tupakkaa, ja oli rento päivä, joten kun opiskelu kunnolla alkaa, en luultavasti ehdi ajattelemaan silloinkaan. Hyvä juttu, ehkä pääsen siitä eroon vähä vähältä, ilman että alan sen sijasta syömään herkkuja. Purkkaa tosin täytyy varata kouluun, jos on pakko pureskella jotain. Sillä pääsen eroon varmaan kynsien pureskelusta myös.

Tänään ryhmänohjaaja antoi tyhjän lapun ja sanoi, että siihen täytyy kirjoittaa omia ajatuksiaan ja jos on jotain, mitä haluaa kertoa. Kirjoitin siihen, että stressaan ja ahdistun helposti koulun suhteen. En tiedä miksi, halusin vain kertoa jollekin, vaikka kaunistelinkin totuutta vähän.

Went to school and I was very nervous
No one knew me, no one knew me
Hello teacher tell me what's my lesson
Look right through me, look right through me

Hell Is Empty And All The Devils Are Here

2011-08-05T01:44:00.006+03:00

Kamala vitutus taas näin vaihteeksi. Ihmiset ei jaksa kiinnostaa ja koko päivän olen sulkeutunut yksin huoneeseeni piirtämään ja dataamaan, korkeintaan poistunut vessaan, tupakalle ja, ikävä kyllä, keittiöön. Syöminen vituttaa, ihmiset vituttaa, koulu alkaa viikon päästä ja sekin vituttaa. Tekisi vain mieli hommata jostain ase ja ampua kaikki maailma ihmiset. Jotain psykologia varmaan kiinnostaisi jutella kanssani jos tietäisi mitä pääni sisällä liikkuu.

Tää on paska maailma, mitä oikeen luulet?

Huudan haista vittu, haluun että kuulet

Näytän keskisormee, mä näytän keskisormee

Tää on paska maailma, mitä oikeen luulet?

Huudan haista vittu, haluun että kuulet

Näytän keskisormee, mä näytän keskisormee

Äiti on luikkinut huoneeseeni ja kysellyt onko kaikki kunnossa. Nyökkään ja mumisen vain jotain, se katsoo minua ja lähtee. Sitten se puhuu isän kanssa jotain, taas kerran, että minulla pitäisi olla enemmän kavereita ja laitan kuulokkeet korviin ja musiikin täysille jotta ei tarvitsisi kuunnella. Edessä on varmaan taas yksi valvottu yö parvekkeella itkemässä tai sitten makaamassa vessanlattialla partaveitsenterä kourassa.

En fanita Petri Nygårdia mutta tuon biisin lyriikat sattuivat sopimaan tunteisiini juuri nyt.

Recess Is Over Again

2011-08-02T01:32:00.000+03:00

Tänään sain lukion ensimmäisen jakson lukujärjestyksen tietooni. Näyttää kamalalta, sillä se on ihan täynnä. Isä sanoo etten saa ottaa paineita. Ei aina tarvitse olla paras. Nyökkäilen ja sanon että ei niin. Aina täytyy olla paras. Perfektionismi koulun suhteen on yhtä mukavaa kuin lipputanko perseessä. Mutta hyvä puoli: En ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin opiskelua. Isä kysyi jännittääkö. Tottakai jännittää. Oikeastaan minua pelottaa. Uusi koulu, lukio. Sinne tulee vain pari ystävääni, eikä kukaan samalle luokalle kanssani. Kaipa se on hyvä, saan olla rauhassa yksin, yksin oleminen on rauhoittavaa. Silloin ei tarvitse vilauttaa tekohymyä koko ajan.

Päätin tänään vähentää tupakan polttamista. Onnistui hyvin, kahdeksaan asti pärjäsin kahdella. Sitten kävin hermosavuilla melkein tunnin välein kun ajattelin koulua ja opiskelua. Nyt on mennyt kuusi, ja hiivin parvekkeelle varmaan pari kertaa ennen kuin käyn nukkumaan.

Ruokapuoli on mennyt tänään kohtalaisesti. Olen syönyt yhden perunan, kasvispihvin ja pari palaa keitettyä porkkanaa. Lisäksi vähän suklaata ja light-kokista. Liikuntaa en ole tänään harrastanut, kävin kyllä shoppailemassa kahden tunnin verran.

Vitutuksen Megahuipennus

2011-07-31T01:02:00.002+03:00

Pieni tauko oli taas kun kävin vähän mökkeilemässä. Taas. No ihan hyvin meni, en ollut niin ahdistunut kuin kotona. Täällä en vain osaa rentoutua. Nytkään en osaa kirjoittaa tähän mitään, joten tästä tuleekin biisi-postaus. Linkit YouTubeen. Laitoin myös pari kuvaa.

Nopsasti vähän päivästäni vain. Tulin mökiltä kolmen aikoihin ja kävin suihkussa. Pidättelin itkua ja purin hammasta jotta en löisi itseäni. Olin surullinen ja vihainen. Sitten siitä lähtien olenkin vain istunut koneella lukemassa fanfiction-tarinoita ja välttänyt syömistä. Kyllä, luen fanfictionia.

Eminem - Rabbit Run
Eminem - The Way I Am
Three Days Grace - Break
Rise Against - Make It Stop

Razor Blade Makes You Bleed

2011-07-25T21:17:00.001+03:00

Olo on jälleen taas kerran, yllättäen, masentunut. Tänään en ole tehnyt yhtään mitään, istunut kotona koneella ja ajatukset on suuntautunut kouluun, kesäloman loppuun, siihen kuinka mä en enään kauan jaksaisi olla täällä. Eilen istuin suihkussa ja raapustin jalkaani lisää jälkiä partaveitsenterällä. Alkoi vähän kaduttamaan, nyt en voi käydä uimarannalla, joku huomaisi. Mutta mä ansaitsen sen, mitäs olen niin helvetin idiootti.

Mä en ikinä pääse tupakasta eroon, olen tänään polttanut reippaasti yli 10, ja kello on vasta 9, joten lisää kuluu vielä. Alkoi itkettämään, porukat puhuu tuolla miksi mulla ei oo kavereita. Kuulokkeet korville ja musiikit täysille niin ei tarvitse kuunnella.

Tästä tuli lyhyt postaus, ei mulla oikeastaan muuta ollutkaan. Pari kuvaa ilmaisemaan tunteitani.

What Doesn't Kill You Can Only Make You Suffer

2011-07-23T02:56:00.000+03:00

Tiedättekö sen tunteen kun haluaisi vain lyödä päätä seinään koko ajan?

Pieni postaus-tauko oli, mökkeiltiin pari päivää ja yritin rentoutua. Jotenkin onnistuin, mutta viimeisenä päivänä heräsin jo puoli viideltä tuskissani helteestä ja aloin itkemään. Hiiviskelin ympäriinsä ja sitten menin pihalle polttamaan pari tupakkaa. Loput heräsivätkin sitten neljän tunnin päästä ja tuijottelivat silmät pyöreinä kun olin jo hereillä. Nukuin vain viitisen tuntia ja olin kuolemanväsynyt. Unta en kuitenkaan enään saanut. Sitten kun tunltiin kotiin niin piti mennä vierailemaan sukulaisten luokse. Joka sekunti odotin, että voitaisiin jo lähteä. Kotona sitten väsymys katosi yllättäen ja vietin suurimman osan yöstä koneella, kunnes neljältä päätin käydä nukkumaan.

Huomenna alkaisi sitten synttärirumba. Sukulaisia sukulaisten perään, onnitteluja onnittelujen perään, kakkua ja kahvia, satuttavia sanoja ja rutkasti tekonaurua. Tämähän kuulostaa hyvältä.

Tänään kävin uimarannalla, mutta en oikeastaan tiedä miksi, kun minua ahdistaa istua uimapuvussa muiden toljotettavana. Käväisin vain nopeasti uimassa ja kiedoin heti pyyhkeen päälleni. Lueskelin hetken kirjaa ja tunsin katseet selässäni. Aina rannalla tuntuu siltä, kuin kaikki katsoisivat halveksuen ja olo tuntuu läskiltä bikineissä. Joten päätin livetä paikalta hyvinkin piakkoin, en ollut kuin puolisen tuntia ja melkein juoksin kotiin karistaakseni pari kiloa.

Tässä nyt mietin, että pitäisikö käydä jo nukkumaan. Ei väsytä, mutta samaan aikaan olen hemmetin väsynyt.

It Feels Like I'm Going Insane

2011-07-17T17:24:00.000+03:00

Väsymys tätä maailmaa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Mä haluaisin vain nukkua tän masennuksen yli ja herätä onnellisena ja elämänhaluisena. Silmät meinaa koko ajan olla vesiputouksissa ja tekisi mieli koko ajan vain polttaa tupakkaa. Mutta ei, itkua pidättelen ja yritän vähentää polttamisen minimiin, jotta pääsisin siitä eroon. Mutta en mä oikeastaan tiedä haluanko siitä edes eroon. Sehän on vain pahe muiden paheiden joukossa, niinkuin alkoholi tai herkkujen syöminen. Lähinnä mua pelottaa lopettamisessa se, että mä lihon kun alan syömään enemmän ruokaa. Toinen asia on se, että mä en enää kestä, ja alan itkemään. Mä muistan keväällä, kun yritin lopettaa, ja olin polttamatta koko päivän. Kävelin koulusta ja itkin koko matkan. Onneksi sato vettä, niin kukaan ei huomannut. Illalla mä en enää jaksanut ja oli pakko käydä tupakalla. Jatkamisessa taas pelottaa se, minkälainen mun tulevaisuudesta tulee jos en lopeta. Musta ei kai sitten koskaan voi tulla lääkäriä. No eipä se tulevaisuus muutenkaan näytä kovin valoistalta. Mä en vaan enää tiedä mitä pitäisi tehdä ja valita.

Sunnuntai-fiilis näin sunnuntaina, yllättäen. Vaikka on loma, mulla on joka sunnuntai tää sama tunne. Aamulla herätessä se aina alkaa. Muutenkin kesäloma menee hukkaan kun en osaa renotoutua ja nautti mistään. Aina välillä unohtaa kaiken hetkeksi, kun katsoo jonkun elokuvan tai kirjoittaa tai piirtää. Mä olisin jo kuollut jos en olisi tällainen eskapisti.

Pahinta on se, kun koulu on koko ajan mielessä. Mä en pääse siitä eroon, ja se on seurannut mua jo uniin. Eilenkin mietin sitä, mutta onneksi sain hetkeksi muuta ajateltavaa, kun kävin katsomassa Harry Potterin 7:n toisen osan. Oli ihan hyvä, vaikka pidän tietysti enemmän kirjoista, jotka olen lukenut suomeksi useamman kerran ja englanniksi olisi myös tarkoitus lukea jossain vaiheessa. Saa käyttää enemmän mielikuvitusta. Myönnän, oli pakko räpytellä silmiä kiivaasti loppuvaiheilla, jotten alkaisi itkemään, kun lempihahmoni kuolivat. Ne ovat mulle tärkeämpiä kuin useimmat ihmiset, vaikka se hullulta kuulostaakin. Mutta en nyt halua alkaa spoilaamaan mitenkään tässä nyt, jos joku ei ole nähnyt ja haluaa nähdä.

All I Need Is To Have A Good Time

2011-07-15T03:28:00.000+03:00

Se kaikki alkaa silloin, kun tajuaa, että elämä on helvetin vaikeaa ja julmaa. Yhtenä päivänä ei enään haluakaan nousta sängystä ja mennä ulos, jutella kavereiden kanssa ja jaksaa luulla, että elämä olisi kaiken arvoista. Lasi onkin puoliksi tyhjä ja maailma on vain musta aukko, jossa kaikkien on pärjättävä yksin. Huomaa, että on muitakin ongelmia kuin vain se, että mitä pukee aamulla päälle. Vastuu hönkii niskaan ja aikuisuus on nurkan takana. Ei jaksa kantaa kaikkea ja kaatuu maahan. Silloin se kaiken tajuaa. Alat kiroamaan Aatamia ja Eevaa ja sitä saatanan käärmettä, joiden ansiosta et eläkään paratiisissa. Tajuamista seuraa kysymykset. Miksi minä? Miksei joku muu? Mitä helvettiä nyt pitäisi sitten tehdä? Miksen voi vaan kuolla vittuun täältä? Ja sitten eläminen jäi siihen.

Yksi masentunut nuori tyttö ilmoittautuu jälleen. Anonyymisti kirjoittaminen on parasta, kun kukaan ei tajua, että "toi yks tolta luokalta onkin joku angstaaja". Sitä miettii, että miksi ihmeessä aloittaa blogin omasta surkeasta elämästään, kun valtaosa Suomen väestöstä ei ole kiinnostunut. Oikeastaan teen tätä lähinnä itselleni. Joskus on pakko purkaa ajatuksia ja paineita jollekin, joka ei tiedä kuka olet. Mutta en pane pahaksikaan, jos joku tätä haluaa lukea tätä. Vain yksi varoituksen sana; Sisältää karkeaa kielenkäyttöä ja suunnatonta angstaamista, valitusta koulusta ja muutenkin vain elämästä.

Pitäisikö sitä kertoa vähän itsestänikin? Henk. koht. asioihin en mene, anonyymiys, muistattehan? Mutta toki voin jotain kertoa. Ihan normaaliin perheeseen synnyin, mutta koska ollaan aika köyhiä, on turha kinua uusia T-paitoja joka viikko. Täytän kohta 16, ja näin rehellisesti sanottuna vihaan syntymäpäiviä. Pitää mennä istumaan sukulaisten seuraan, jotka katsovat nenänvartta pitkin vaatteita, meikkiä ja hiuksia (On muuten helvetin vaikea löytää pimeästä sitä vaatekappaletta minkä haluaa laittaa päälle, kun joka ikinen vaate on musta). Mutta ei ne muiden syntymäpäivät, omat ovat pahimmat. Kaikki änkee tänne helvetin pieneen kämppään, tunkee maailman tyhmimpiä lahjoja käteen ja alkaa muistelemaan menneitä. Ja sitten ne sanoo asioita. Sellaisia asioita, jotka satuttaa. Eikä ne edes tajua sitä, että tuntuu kuin joku repisi sydäntä irti rinnasta. On vain pakko hymyillä ja nauraa ja hymyillä ja nauraa, vaikka tekisi mieli heittää ne kaikki alas parvekkeelta.

Olen suunnaton perfektionisti koulun suhteen. Ajatus "pakko olla paras" pyörii päässä, kun istuu luokassa ja tuijottaa taululle. Kotona odottaa läjä kirjoja, jotka pitäisi lukea. Kyllä ne tulee luettua, usein vähän liiankin monta kertaa, niinkuin vanhempani ilmaisevat asian. Tässä onkin varmaan yksi iso tekijä masennukselleni; Stressi. 9. luokan aikana nukkuminen oli vaikeaa, kun halusi vain lukea koulukirjoja, vaikka ei oikeasti jaksanut tai kiinnostanut. Päätä särki jatkuvasti ja itkin paljon. Siitä kai sitten lähti se ajatus; Elämä on vaikeaa. Sitten löysinkin isän partaterät, ja siltä varalta että joku huomaisi arvet, aloin viiltelemään itseäni lantioon. Ja myöhemmin talvella, siinä toivossa että saisin siirrettyä ajatukseni muualle kaikista ongelmista, oli ensimmäisen tupakan vuoro. Vähän ajan päästä vanhempani tajusivatkin, että poltin. Siitä seurasi saarna, mutta sain jatkaa, vaikka he eivät siitä pitäneetkään. Sitten kaikki saivat tietää. Ja vihdoin pitkältä, mutta silti niin lyhyeltä, tuntuneen ajan päästä, peruskoulu oli ohi. Se tuntui aluksi aika vitun mahtavalta, mutta sitten tuli haikea olo. Tutut kaverit, kuviot ja koulu jäivät taakse ja oli aika siirtyäkin jo lukioon tappamaan itseäni lisää henkisesti.

Mutta ei kukaan ole koskaan sanonutkaan, että elämä olisi helppoa.